Suikaleita on yhteensä 24 kpl. Seuraavaksi ne pujotetaan ristikkäin toistensa lomitse mahdollisimman tiiviisti. Teipataan maalarinteipillä yhtee. Kassin pohja 4 x 8 ruutua  on teipattu myös. Kulmissa on kynällä piirretyt viivat merkkinä. Aloittelijalla kulmien teko on vaikein vaihe ja tästä syystä tehdään teippaukset.

Sivujen punonta on kätevin aloittaa siten, että toinen pitkistä sivuista on päällä päin. Aloita punominen aina kulmasta ja etene keskelle päin. Tässä olen punonut oikealta puolelta ensin.

Sitten olen punonut vasemmanpuoleisen kulman ja siitä keskelle päin. Käännä työ ja puno toinen pitkä sivu samalla tavalla.

Päädyt punotaan sitten

Sitten kun korkeus on sopiva, tehdään reuna. Suikaleet voi kääntää päälle päin tai sisälle päin. Päälle päin kääntäminen on helpompi tehdä. Teipit otetaan kaikki pois ja kiristetään jokaista suikaletta yksitellen pohjasta ylöspäin ja siitä edelleen alaspäin.

Punoin kassiin myös kahvan neljällä suikaleella.

Tämä on käsilaukun kokoinen ja sen saa kiinni magneettilukolla. Pohjan koko 23 x 12 cm ja korkeus 22 cm. Tämä on livenä kyllä paljon kauniimpi kuin tässä kuvassa ja koekäytinkin sen jo tänään kaupunkireissulla. Hyvältä tuntui.