Kahvipusseista on tulossa jotakin. Näin työ alkoi. Leikkasin pussit tällä kertaa mattoveitsellä. Tämä olikin paljon nopeampi tapa kuin saksilla leikkaaminen.

Valtavan määrän leikkasin noita annospusseja kahdeksi palaksi.

Sitten ompelin niitä  yhteen laakasaumalla.

Niistä tuli pitkiä suikaleita, jotka taittelin ensin puoliksi. Apuna oli vanerin pala.

Sitten taittelin kummatkin reunat keskelle päin, edellisessä kuvassa tehtyyn taitteeseen saakka.

Viimeiseksi vielä loppusilaus. Nyt suikale on nelinkertainen.

Ja tässä kaikki taiteltuna.

Työ jatkuu toisena päivänä.