Helmiä ja nappeja siimaan pujotettuna ja tuloksena korut ranteeseen ja kaulaan.

Elektroniikkalaitteiden piirilevyistä voi leikellä palasia sahalla ja sivuleikkureilla. Reunojen hiomisen jälkeen niistä voi tehdä vaikka tällaisia.

1960-luvun puolivälissä sain tällaisen alpakkalusikan hiihtokilpailupalkintona. Nyt tein siitä kaksi patinoitunutta riipusta. Alpakka on pehmeää materiaalia ja sitä on helppo työstää.

Rikkoutuneistä silmälaseista otin toisen linssin ja porasin siihen reijät. Ketjuosa on jokin vanha liian lyhyt ketju, jota pidensin liittämällä siihen korupiikeillä helmiä.

Tämä kaunokainen syntyi säilykepurkin avaajaklipsusta. Ulkokehällä olevat pikkuhelmet on pujotettu ensin metallilangan pätkään ja kierretty sitten klipsuun. Keskellä oleva neliön muotoinen helmi on kiinnitetty korupiikillä.

Näitä koruja on valtavan mukava tehdä. Itse on juurikaan käytä mitään, mutta annan vaikka lahjaksi näitä lähipiirille.