Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen yli viisikymppinen käsityöharrastaja ja askartelija. Olen kokeillut elämässäni monia eri tekniikoita ja innostun helposti uusista jutuista ja teen niitä sitten täysillä, kunnes kiinnostun taas jostain muusta. Nukkekodit ovat vieneet täysin sydämeni, mutta onneksi aikaa jää vielä vähän muullekin järkevämmälle harrastamiselle.

19.04.2012 - 21:08

Huovutin 30-vuotislahjaksi unikkokuvioiset lasinaluset ja pienen liinan. Tein nämä itse asiassa pienelle sohvapöydälle laitettavaksi, mutta kuvat on otettu ruokapöydän päälle, joka on liian iso näille.

Unikko-kuvio sopii hyvin huovutettuihinkin töihin.

Lähikuva vielä lasinalusesta.

18.04.2012 - 12:56

Kesällä virkkaamaani isoäidinneliöpeittoa on tänäänkin  tarvittu. Yöllä on satanut lunta ja ilma on kylmä.

Peitto on virkattu vain kolmella värillä.

06.04.2012 - 20:24

Hyvää Pääsiäistä!

Kuvassa pari vuotta sitten huovuttamiani pääsiäiskoristeita.

 

19.01.2012 - 08:29

Kommentoin joku aika sitten täällä ollutta blogikirjoitusta intuitiopohjalta eli mitä sylki suuhun toi. Kävin parin päivän päästä lukemassa, mitä muut ovat kommentoineet kyseiseen kirjoitukseen. Kukaan minun lisäkseni ei ollut tunnistanut kyseistä asiaa. Kommentissani oli siis tieto taustalla ja näin jälkeen päin ajatellen muistan kyllä lapsuudessani (45-50 v sitten)  tätä huhhuuta käytetyn. Varsinkin lasten puheessa tämä oli tavallista. En muista myöhemmältä ajata , enkä tältäkään hetkeltä, kuitenkaan mitään tapausta, jossa sana olisi esiintynyt.

Sain "tiedostani" tämän ilmavan ja kevyen huivin. Kauniimpia ja tarkempia kuvia sekä huivin tarkemmat tiedot ja linkki ohjeeseen löytyvät Heleenan sivulta. Voi, kyllä olin onnekas! (Minulla on tuota onnea ollut täällä blogimaailmassa, nukkekotiblogeissa,  viime aikoina vähän enemmänkin.)

Kiitos Heleena tästä värikkäästä taidonnäytteestä!

16.01.2012 - 09:28

Muutamat ovat kysyneet, missä kahvipussien punontaa voisi oppia. Kansalaisopistot ja eri yhteisöt järjestävät eri puolilla Suomea näitä kursseja. Seinäjoen ympäristössä on näitä kursseja ollut lähes joka paikkakunnalla, mutta itse tunnen parhaimmin Seinäjoen kansalaisopistossa järjestettävät kurssit. Kursseille voi ilmoittautua täällä.

Yksi kurssi on yleensä kahtena viikonloppuna perjantai-illalla ja lauantaina. Nyt kevään aikana siellä on alkamassa vielä 2 kurssia. Syksyllä on jo ollut sellaisia peruskursseiksi tarkoitettuja kursseja useampia, joissa on harjoitetltu suorapunontaa ja vinopunontaa. Kevään kursseista toisella on aiheena tällä Kittilän mallilla tehtävät laukut ja korit. Toisella kurssilla ovat aiheena pikkulaukut vinopunontana. Niissä laukuissa on variointimahdollisuuksia usemmanlaisia, esim. läppä yhdellä sivulla tai kahdella sivulla, korotetut päädyt, magneettilukko, punottu kahva.

 

07.01.2012 - 18:59

Näitä punontatöitä on kiva tehdä, varsinkin tällä Kittilän mallilla, koska tämä on niitä harvoja tekotapoja, joilla voi tehdä täsmällistä kuviointia. Syntyy tilkkutyömäisiä pintoja. Tässä laukussa on vain etu- ja takasivut kuviollisia ja päädyt ja pohja ovat lähes yksivärisiä. Koko laukku on tehty sellaisista kappaleista, joissa on kahvikupin kuva. Kahvikuppi näkyy tai on sitten laukun sisäpuolella. Helppo tehdä.

Tätä laukkua voi käyttää joko ihan suoran mallisena tai tällaisena päädyistä litistettynä. Ruutujen rajakohtia ei näytä saavan täysin näkymättömiksi, mutta se ilmeisesti kuuluu tähän tekotapaan.

06.01.2012 - 12:24

Juhla-Mokka kahvipusseista pystyy tekemään näinkin valko-mustan laukun. Sisältä se tosin on punainen.

Pusseja tarvitaan 192 kpl. Ne leikataan neljäksi 6,5 cm:n korkuiseksi kappaleeksi. Jos ei halua punaista väriä juurikaan näkyviin, on leikaamisvaihe aika tarkka. Leikatut kappaleet taitellaan kolmeksi. Taitoksista pitäisi saada terävät, jotta punominen olisi helpompaa. Apuna olen käyttänyt vanerinpalaa. Kappaleet jätetään renkaiksi.

Renkaista punotaan neliöiitä, joita tähän laukkuun tarvitaan yhteensä 16 kpl. Kaikki neliöt ovat samanlaisia. Neliöt kiinnitetään toisiinsa narun avulla.

05.01.2012 - 23:00

Vuosi 2012 on alkanut kahvipussien punonnalla.

Boxin koko on 16 x 16 x 16 cm ja siihen meni 72 kpl 6,5 cm:n korkuista kappaletta, jotka teittelin kolmeksi. Tämä punontatapa tunnetaan Kittilän mallina.

Punoin myös pannunalusen.

Toivotan teille kaikille idearikasta ja innostavaa vuotta 2012 käsitöiden ja askartelun parissa!

28.12.2011 - 20:09

Ompelemalla tehtävät kahvipussilaukut ovat kestäviä,käytännöllisiä ja aika nopeita tehdä. Tein ennen joulua kolme lahjaksi. Reilun kaupan kahvipusseista tuli hillitty.  Ohessa ohje.

Ompelemalla tehtävä kahvipussilaukku

Tarvikkeet: 18  kahvipussia, ompelukone ja tavallista ompelulankaa kahvipussien väristä ja hihnan väristä, maalarinteippiä, 2.5 cm leveää T-nauhaa 2,35 m,sakset ja kuulakärkikynä

1. Mieti ensin, mitkä kohdat kahvipusseista haluat näkyviin ja miltä päälle ommeltavat kahvat sopivat tähän suunnitelmaan. Olen tässä mallissa hyödyntänyt kahvipussin valmiita taitoksia, koska halusin sivulla olevan tekstin näkyviin. Vaihtoehtoisesti voit tehdä uudet taitokset kumpaankin sivuun keskelle. Teetpä sitten kummallako tavalla tahansa, tee taitoksista terävät. Itse olen käyttänyt taitosten terävöittämiseen vaneripalaa, mutta kampa tai viivotinkin käyvät.

2. Kahdesta pussista tehdään yksi pitkä nauha. Pussien kuviointi voi olla alekkain tai toinen pussi ylösalaisin, kuten kuvassa. Lyhennä toisesta pussista epätasainen kohta alareunasta pois. Ja piirrä kynällä toiseen pussiin samalle kohtaa viiva.

3. Ompele sitten pussit yhteen laakasaumalla eli aseta lyhennetty pussi pitkän pussin päälle siten, että piirretty viiva peittyy. Ompele kaksi suoraa ommelta: ensimmäinen aivan reunaan ja toinen paininjalan päähän edellisestä. Piston pituus 4. Voit joutua säätämään ylälankaa kireämmälle ompelukoneessasi, että ompelujälki on hyvää myös nurjalta puolelta. Ompele pussit tehdasmaisesti sarjana eli laita uusi pari koneen alle, kun edellinen on ommeltu. Katkaise langat kaikista vasta sitten, kun ensimmäiset ompeleet on ommeltu kaikista ja ompele toiset sitten perään.

4. Leikkaa sitten edellisessä vaiheessa ommeltujen pussien nurjalta puolelta ylimääräinen saumanvarta pois.

5. Tee sitten suikaleista kahden suikaleen pareja. Aseta pussit reilun sentin päällekkäin. Käytä apuna maalarinteippiä. Ompele kaksi ommelta. Pareja tulee yhteensä 4 kpl.

6. Tee sitten näistä pareista kaksi suurempaa kappaletta eli laukun puolikkaat.Ompele samalla tavoin kahdella ompeleella kuten edelläkin. Rullaa työtä oikeasta reunasta, että saat sen sopimaan koneen alle.

7.  Seuraavaksi tehdään kumpaankin puolikkaaseen kassin yläreunan käänne. Taita sitä varten yläreunasta nurjalle puolelle 4-5 cm. Tee taitteesta terävä ja käytä pyykkipoikia tai klemmareita kiinnitysapuna. Ompele sitten oikealta puolelta kaksi ommelta, joista ensimmäinen tulee paininjalan päähän ja toinen siitä parin sentin päähän. Leikkaa sitten nurjalta puolelta ylimääräinen saumanvara pois.

8. Yhdistä seuraavaksi kassin puolikkaa toisiinsa. Leikkaa toisesta puolikkaasta alareunasta huonoa osaa pois ja piirrä kynällä toiseen puolikkaaseen samaan kohtaan viiva. Aseta sitten lyhyempi puolikas pidemmän päälle siten, että viiva peittyy. Kiinnitä teipinpalasilla kohdakkain ja ompele kaksi ommelta. Leikkaa nurjalta puolelta ylimääräinen saumanvara pois.

9. Seuraavana on kahvojen kiinnitys. Tässä mallissa kahvat kiertävät pohjan kautta, jolloin laukun kestävyys paranee. Vaihda ompelukoneeseen musta ylälanka ja ompele T-nauhasta ensin rengas laakasaumana. Sauman kohta tulee keskelle pohjaa. Teippaa kahva laukkuaihion päälle siten, että hihnojen väliin jää keskelle 13 cm väliä.  Kiinnitä sitten hihna ompelemalla nauhan kummastakin reunasta.

10. Vaihda ylälanka vaalean siniseksi. Ompele laukun sivusaumat yhdysompeleella laukun nurjalta puolelta. Ommel tulee paininjalan päähän reunasta. Käytä kiinnitysapuna pyykkipoikia.

11. Seuraavana on vuorossa pohjavekit. Vekkien leveys on n. 15 cm.  Laukun sivusauman on mentävä pohjasauman kohtaan, että saat kulmasta suoran. (Maitopurkin leveys on 7 cm, joten kaksi purkkia mahtuu hyvin rinnakkain.) Piirrä kynällä viiva ja ompele sitten suora ommel viivan kohtaan.

12. Teippaa sitten laukun yläreunasta sivusaumojen kohdat, koska laukkua oikein päin käännettäessä nämä kohdat helposti repeentyvät. Käännä laukku varovasti, mutta kuitenkin voimallisesti, oikein päin.

13. Tee laukun sisäpuolelle vielä pahvista pohjakappale. Pahviksi kelpaa vaikka aaltopahvilaatikosta leikattu kappale. Pyöristä kulmat. Avaa kaksi kahvipussia ja ompele ne yhteen. Kiinnitä ne teippaamalla pahvin päälle. Aseta pohja paikoilleen. Laukkusi on sitten valmis käyttöön. Käytössä kassin rypyt suoristuvat ja se näyttää sileämmältä.

26.12.2011 - 12:00

Marraskuun puolella tein monenlaisia metallilankakoristeita. Tälläinen pöytäkranssi vahahelmin ja kananmunakennoruusuin koristeltuna syntyi. Sytytin tänä aamuna kynttilän heti ensimmäiseksi, sillä sähköt olivat myrskyn vuoksi poikki. Meillä ei muuten kynttilöitä polteta, sillä muutama vuosi sitten syttyi meillä tuikusta tulipalo.